perjantai 30. maaliskuuta 2012

Pe-pe-perjantai!

Tänään treenattiin tehokkaasti stuntteja ja pyrtsejä koulun salissa. Porukka oli iloisella mielellä ja toistoja jaksettiin tehdä paljon!


Joukkueen manageri Taneli tuli piristämään harjoituksia vielä entisestään kun toi kaikille uudet hienot joukkuepaidat.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Tasan kuukaus MM-kisoihin!!!!



MM-matkan alkuun on enää alle neljä viikkoa, ja ohjelma alkaa pikkuhiljaa näyttää sen mukaiselta! Sunnuntaina tehtiin muutoksia tyttöjen tanssiin, jota hiottiin valmiiksi vielä tänään, sillä aikaa kun pojille jaettiin vaatteita, kisapuvut ja tuularit, jotka tytöt ovat kaikki saaneet jo aiemmin. Alla muutama kuva tän päivän (tiistain) treeneistä.


Tytöt harjoittelemassa tanssia

samaan aikaan pojat sovitteli kisapukuja


tänään saatiin myös toivoa kisamatkalle huonekavereita




ja sitten päästiin itse asiaan :)

-Kiira & Milja-

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Kuukausi kisoihin !

Jes jes, tänään on vaan tasan 4 viikkoa kisoihin , jännittää jo sikana !! Kirjotetaan tää nyt vähän myöhässä kun Säde oli kipeenä perjantaina (jollon oli kuukaus lähtöön) jee!

Torstaina dresscodena oli musta ja tehtiin ohjelma kokonaisuuksia kun kuvattiin sitä liitolle näytettäväks , kierrokset meni meistä tosi hyvin :)

Perjantaina ei ollu koko joukkuetta paikalla, Mika ja Mija oli PM:eissä josta ne toi kultaa, jee!! Oli myös muitakin kipeenä tai poissa, joten tehtiin kierroksia varamielhillä. Kierrokset meni hyvin ja on kiva mennä MM:eihin varmoin mielin , niin että jos joku loukkaantuu niin varamiehetkin pystyy korvata. Hyvä varamiehet! :)

Florida kuume alkaa vaan nousta ja nousta! Treeneissä on kivaa ja aika kuluu tosi nopeesti treenatessa, kohta ollaan jo Floridassa, jee! :)


T: Sofia aka Soffe ja Säde aka Skitso

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Kohti uutta viikkoa (ja lähtöön 4 viikkoa)














Tänään vietämme vapaapäivää ja lataamme akkuja huomisiin treeneihin. Sunnuntaina saldona taas kokonaisia ohjelmia ja ohjelman siistimistä.
Aika menee tosi nopeeasti nyt kun on paljon asioita hoidettavana ennen lähtöä!

ps. kiitos videokuvauksesta ja kannustuksesta sunnuntaina kaikille jotka olivat paikalla!

torstai 22. maaliskuuta 2012

Tapahtui tällä viikolla

Tämä on viikko on ollut merkittävä MM-harjoittelussa. Monenlaista on sattunut ja tapahtunut ja ollaan päästy hurjasti eteenpäin ohjelman kanssa.

mm.

- tiistaina tehtiin ensimmäistä kertaa ohjelmaa kokonaan kaikella
- kuvattiin liitolle ohjelma kokonaisuutena rekvisiitan kanssa
- pukeuduttiin sinivalkoiseen
- saatiin ohjelmaan yksi paikaltavoltti lisää
- saatiin ohjelmaan yksi arabi-kierrevoltti lisää
- tilattiin joukkueen paidat
- analysoitiin kriittisesti omaa suoritusta videolta
- testattiin varamiehen kykyä tehdä ohjelmassa kolmen eri ihmisen paikkaa, hienosti meni!
- keskiviikkona hiottiin kaikkia stuntteja ja pyrtsejä tooosi paljon
- treenattiin ahtaasti ja ihmiset pomppivat kirjaimellisesti toistensa päälle
- torstaina kuvattiin kokonaisuuksia ja oltiin tosi tyytyväisiä tulokseen :)

..huomenna syynissä stuntit ja pyrtsit, sitten vapaapäivä ja sunnuntaina taas koko ohjelmaa!

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Vastauksia kysymyksiin

Joukkue

Minkä ikäinen on joukkueen vanhin jäsen, entä nuorin?

- Joukkueen vanhin on syntynyt -83 ja nuorin -96.

Minkä pituisia ja painoisia tyttöjä joukkueestanne löytyy?

- Sopivan pituisia ja sopivan painoisia ;)

Kuinka pitkä on teidän pisin nousija ja kuka se on?

- Katsokaa kuvasta:

Seurusteleeko joukkueen jäsenet keskenään?

- Kyllä, mutta eivät kaikki. Esimerkiksi Jürgen (Tuomas T.) on vapaa.

Onks teiän joukkueessa paljon sinkkupoitsui?

- Kyl niitä riittää, ottakaa ihmeessä yhteyttä...fanipostia saa lähettää!

Onko teillä hyvä yhteishenki?

- Ei

Noei, vitsi vitsi. Haittaakse?

Vietätteko yhdessä aikaa cheerleadingin ulkopuolellakin ?

- Juuri nytkin hetkellä osa meistä vastailee yhdessä näihin kysymyksiin. Eli kyllä. Joukkue käy mm. usein yhdessä katsomassa leffoja ja muutenkin puuhailee kaikkea yhdessä myös treenien ja cheerleadingin ulkopuolella.

Miten kohennatte/ylläpidätte yhteishenkeä ?

- Hyvällä ilmapiirillä treeneissä ja yhteisellä ajanvietolla treenien ulkopuolella.

Käykö kukaan teistä yliopistoa?

- Mija, Haukkis ja Kiira (kaikki Aalto-yliopistossa, Mija ja Haukkis ovat myös tehneet yhteisiä kouluprojekteja kauppakorkeakoulussa:

http://www.youtube.com/watch?list=UUKA2Azs68ux4m0N5mP9VD4A&feature=player_detailpage&v=r1sVXC4HVWY

Miks akropojat on noin söpöjä?

- Eiks muut pojat muka oo?

Mistä tietää kenestä Teemusta on kyse kun niitä on kolme?

- Teemu Jefremoff = Fleva, Teemu Koskinen = Ykä, Teemu Uusitalo = Tide. Eli ketään ei kutsuta Teemuksi!

Onko kellään teidän joukkueelaisilla blogia? Jos on niin laittakkaa linkkejä

- Täällähän me kaikki bloggaillaan!

Kuka on harrastanu Gorilloissa pisimpään ja kuinka kauan? Entä kuka koko lajia kauiten ja kuinka kauan?

- Iiro on harrastanut Gorilloissa 2001 SM-kisoista lähtien.

Mitä hyviä puolia on sekajoukkueessa harrastamisessa?

- Pääsee hengailemaan (söpöjen!!) akropoikien kaa ;) tai sitten (iHQu) tyttöjen kaa;)

Ovatko joukkueen jäsenet valmentajien ystäviä niin että näette vapaa -ajalla?

- Osa joukkueen jäsenistä on valmentajien vanhoja joukkuekavereita ja niitä kavereita he tapaavat edelleen vapaa-ajalla. Harjoituksissa ollaan valmentajia ja urheiljoita.

Treenaaminen

Missä paikoissa treenaatte?

- Tällä hetkellä treenejä on Kisiksellä, Olympiastadionilla ja eri koulujen liikuntasaleissa. Joskus pidetään leirejä urheiluopistolla tai vuokrataan muita treenipaikkoja.

Mikä on joukkueen lempi asia treeneissä? (akro, heitot, stuntit vai pyrtsit)

- Hypyt ja tanssi poikien osalta ;)

- Tytöt tykkäävät salitreenistä ja paljon puhutusta BodyRockista.

- Ehkä koko joukkueen yhteinen lempiosio on kuitenkin stuntit.

Paljonko akropojat ovat treenanneet paikaltaan kierrevoltteja? ;)

- Kaikki neljä (Tide, Teme, Pate ja Iiro) treenaavat ahkerasti niitä mm. perjantai-iltaisin treenien jälkeen. Todellista omistautumista!

Kuinka monta kertaa treenaatte viikossa?

- Yleensä treenataan 5 kertaa viikossa, yhteensä noin 10 tuntia.

Entä kuinka paljon yksilöt treenaavat harkka-aikojen ulkopuolisella ajalla?

- Riippuu yksilöstä, vaihtelee välillä 0-15 tuntia.

Mikä on joukkueen vaikein akro?

- Joukkueen mielestä Jürgenin puolvoltti, tuomarien mielestä ehkä joku pitkä sarja joka on tehty hyvällä tekniilla.

Mikä on joukkueen paras akro tällä hetkellä?

- Vaikea sanoa yhtä sarjaa, mutta koko joukkue on kehittynyt akrossa paljon ja ohjelmassa nähdään monta kierrevolttia.

Osaavatko kaikki joukkueesta flikin?

- Useampi osaa voltin kuin flikin, vaikka yleensä flikki opitaan ensin

Kuinka paljon teidän pojat käyvät salilla?

- Suurin osa oin 3 kertaa viikossa, mutta kisakaudella vähän vähemmän.

Osaako kukaan gorilla seistä päällään?

-->


MM-kisat

Paljon teidän mm-matka maksaa yleensä?

- MM-matkan hinta vaihtelee jonkun verran, mutta koko summa on ollut korkeintaan 1400 euroa. Tähän saadaan sitten tukea seuralta, liitolta ja yhteistyökumppaneilta.

Lähteekö kaikki(ei vaan kisajengi) MM kisoihin?

- Myös varamiehet ovat luonnollisesti osa joukkuetta ja lähtevät tietysti mukaan matkalle.

Mikä on joukkueen paras akrobatiasarja?

- Kisaohjelman akroista varmaan arabi-flikki-kierrevoltti (Lilli L, Iiro, Tide, Pate). MM-kisoissa tulpakierteet on kiellettyjä maa-akrossa.

Tekevätkö kaikki akroa mm-kisaohjelman aikana?

- Lähes kokojoukkue tekee vähintään paikaltaan voltin

Tekeekö koko mm-joukkue paikaltaan voltin ohjelmassa? Entäs onko enemmän kuin 1 paikaltaan kierrevoltti?

- Ohjelmassa paikaltaan voltti on kahta lukuun ottamatta kaikilla. Muutama voltti on vielä treenaamisen alla. Paikaltaan kierrevolttien määrä selviää lähiaikoina.

Mitkä päivät ootte floridassa? Tai siis niinku et mistä päivästä mihin? Kuinka monta yötä vietätte MM-kisareissulla ?

- yhteensä 12 yötä ollaan matkalla

Kuinka moni tämän hetken kokoonpanosta on jo kisannut MM:ssä?

- Suurin osa on jo kisannut viime MM-kisoissa ja osa myös aiemmissa. Säteelle, Sinille, Oulalle ja akropojille edessä on kuitenkin ensimmäinen kisakokemus MM-tasolla.

Mikä on haastavin stuntti, joka tulee mm-kisaohjelmaan?

- Varmaankin alun stunttisarja. Se mikä se sarja on, selviää sitten kun näette ohjelman

Milloin esitätte mm-ohjelmanne Kisiksellä ym.?

- Valmiin ohjelman esitämme mm-kenraalissa sekä lehdistötilaisuudessa

.

Millä osa-alueella joukkueenne on mielestänne kehittynyt eniten verrattuna 2011 MM-kisoihin?

- Akro ja stuntit ainakin, mutta loppujenlopuksi olemme kehittyneet aika tasaisesti kaikilla osa-alueilla. Ohjelmassa osa-alueita on nyt jaettu kaikille urheiljoille

tasaisesti. Kaikille siis tasaisesti rankempia ja helpompia kohtia ohjelmassa. Tämä on mahdollista koska niin moni hallitsee useamman lajin osa-alueen.

Kuka tekee / mistä hankitte kisamusiikkinne ?

- DJ Flavor Flav, eli Fleva eli Teemu J.

Onko teillä tavoitteita MM-kisoihin?

- Tavoitteena on saada onnistunut fiilis matolla, sijoitustavoitetta on vaikea antaa kun ei yhtään tiedä millaiset joukkueet ovat tänä vuonna vastassa. Kuitenkin olisi mukava olla Euroopan maiden kärjessä, vaikka taso onkin Euroopassa nousussa

sekajoukkueilla.

Millä perusteilla valitsette kisajoukkueen?

- kisajoukkueeseen valitaan urheilijat lajitaitojen, treeniaktiivisuuden ja ohjelman roolien mukaan. Ohjelmaan tarvitaan tietty määrä poikia ja tyttöjä, tietty määrä juoksevan akron tekijöistä ja tytöistä mm. pyramidien ylimpiä ja puolivälejä.

Joukkueen täydentäminen

Kuinka paljon joukkue uusiutuu vuosittain? Miksi osa on lopettanut joukkueessa?

- Viime vuosina joukkue on vaihtunut suhteellisen vähän, mutta se riippuu tietenkin aina siitä kuinka moni jatkaa ja kuinka paljon ja minkä tasoisia karsijoita on.

- Joukkue on aina ollut yhtenäinen ja isosta porukasta löytyy kaveri jokaiselle.

- Osa lopettaneista on halunnut pyhittää vapaa-aikansa mm. opiskelulle, työlle, perheelle. Osa on saattanut lopettaa jos tuntee, ettei pysy joukkueen vaudissa tai ei kehity samaan tahtiin muiden kanssa. Joillekin on tullut yllätyksenä kuinka paljon omalla ajalla vaaditaan harjoittelua.

Miten saatte uusia poikia mukaan toimintaan?

- Suurin osa on tullut suhteiden kautta (poikaystäviä, veljiä yms.) tai Kisikseltä, mutta kaikki kiinnostuneet pojat ovat tervetulleita joko Gorillaz- tai Silverbacks-treeneihin!

Onko tytöillä jotain tiettyä akroa mitä pitää osata? Millaiset vaatimukset tytöillä on päästä joukkueeseen?

- Ei ole mitään vaatimuksia, karsinnoista valitaan joukkue sen hetkisen tason perusteella.

Voiko päästä gorilloihin flyeriksi jos on pitkä (esim. n. 175cm) mut hyvä kehonhallinta ja notkee? ja tietty muut osa-alueet kunnossa.

- Ei tosiaan ole mitään vaatimuksia fyysisten ominaisuuksien suhteen, vaan taidot ratkaisevat.

Mitä tyttöjen olisi jo hyvä osata karsiessaan joukkueeseen, että olisi mahdollista päästä kisajoukkueeseen? Mitä täytyy ehdottomasti osata, jotta voi (tyttönä) karsia gorilloihin?

- Ehdottomasti täytyy osata tulla karsintoihin paikalle ja kaikki lajitaidot ovat plussaa! Karsintojen alkulämpässä on usein seuraavia liikkeitä joissa jo samalla katsotaan vartalon hallintaa: käsinseisonnat, kärrynpyörä, arabialainen, puolivoltti eteen , flikki, siltakaadot.

Milloin ovat seuraavat karsinnat gorilloihin?

- Seuraavat karsinnat on kesällä 2012

Valmentaminen

Saako valmentajat palkkaa valmentamisesta?

- Funky Teamissä kaikille valmentajille maksetaan pienehkö korvaus valmentamisesta.

Kuinka moni Gorilloista valmentaa? Valmentavatko gorillat, ja ketkä mitäkin joukkuetta?

- Nita ja Jake valmentavat myös Wild Flyersejä Marican kanssa, Teemu valmentaa Silverbacksejä Minnan ja Mikon (jotka eivät nyt ole MM-projektissa mukana) kanssa, Haukkis ja Lilli B valmentavat Wild Sparkleseja, Satu ja Lilli L Baboonseja, Säde Tamariineja, Sini Mini-Monkeyseja ja Milja Mini-Vervettejä. Mika, Mija ja Iiro eivät valmenna mitään joukkuetta Funky Teamissä, mutta valmentavat silti silloin tällöin niin seurassamme kuin muualla Suomessa (ja ulkomaillakin).

Muuta

Olisiko kiva jos joku voittaisi teidät SM kisoissa?

- Totta kai aina on kivempi voittaa itse.

Menettekö SM-kisoihin hakemaan pisteitä ja palautetta, koska on lähes päivän selvää että voitatte joka vuosi ?

- Kisoihin ei voi ikinä lähteä varmana voitosta. Lisäksi pyrimme aina haastamaan itsemme haastavalla ohjelmalla. On myös tärkeää saada kisakokemusta kotimaan kisoista kansainvälisiä arvokisoja varten.

Pitääkö teillä tehdä urheilijasopimus?

- Joukkueella ei ole kirjallista sopimusta, urheilijat haluavat itse sitoutua ja treenata aktiivisesti.

Miten Funky Team tukee Gorilloita harjoittelussa? Paljon harjoitusmaksu on? Paljon on teidän harkka/jäsen/kausimaksu?

- Seura tukee urheilijoita rahallisesti MM-kilpailumatkassa, maksaa kilpailuasut ja harjoitusvuorot. Myös kaikki joukkueen käyttämä rekvisiitta on seuran maksamaa. Joukkueen jäsenet maksavat harjoittelusta vuodessa 240 euroa.

Katsotteko ikinä tanssisarjaa mielenkiinnolla?

- Totta kai! Etenkin Funky Dance Teamin ohjelmat ovat aina mielenkiintoisia katsoa! SM-kisoissa olemme harmillisesti yleensä lämppäämässä kun tanssisarja on käynnissä, mutta katsomme FDT:n ohjelman yleensä edellisellä viikolla seuran kenraalissa ja videolta jälkeen päin.

Kenellä on ollut joukkueen historian paras "paikki" hyppy..? :)

- Jos mennään vuosien taakse, löytyy joukkueen historiasta Marko niminen hyppykone, jonka Pike-hyppy oli kuin oppikirjasta.

Jos suomessa olisi mahdollista , kumpaan sarjaan osallistuisitte all star - vai ns. college - sarjaan ja miksi ?

- Varmaan college, sillä se on lähempänä sitä tyyliä, jota olemme harjoitelleet. Joukkueesta löytyy kuitenkin myös all-star tyylin ystäviä.

Voiko junnupohja päästä nousemaa gorillapojille?

- Esim. stuntfestissä on hyvä mahdollisuus pyytää jotain nostamaan.

Mikalle ja Mijalle kysymys: miksi ette enää päivitä mm-blogianne?

- Mika ja Mija ehtivät jo vastata tähän kysymykseen omassa blogissaan, tässä linkki vastaukseen: http://mikamijastunts.blogspot.com/2012/03/videoblogi.html

Onko tulossa fanipaitoja?

- On tulossa, selvitellään vielä tuleeko fanipaita sekamaajoukkueelle vai Gorilloille vasta MM jälkeen.

Mikä on paras naistenjoukkue Suomessa? Entä junnujoukkue?

- Parhaat joukkueet selviää onneksi aina SM:ssä niin ei tarvitse meidän päättää niitä.

Loppuun vielä: Terkkuja kaikille Silverbackseille ja Suppareille, yhteisiä kanveesivuoroja on varmaankin taas luvassa. Ainakin SB saa käyttää Gorilloiden vanhaa kanveesivuoroa koko kevään! Supparien kanssa treenaillaan aina vierekkäin sunnuntaisin.

T: Haukkis, Jürgen, Leet, Satu, Sini ja Säde (+valmentajat)





torstai 15. maaliskuuta 2012

Team Finland 2012

Tällä viikolla voit lähettää joukkueelle kysymyksiä. Kirjoita kysymys kommenttikenttään blogiin tai lähetä osoitteeseen: nita@funkyteam.fi! Vastaamme mahdollisimman moneen maanantaihin mennessä :)Klikkaa kuvaa niin saat sen suuremmaksi

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Woop woop!

Tänään treeneissä riitti hymyä ja tahdonvoimaa! Kaikki treenasivat hyvillä mielin ja kannustivat ahkerasti toinen toistaan. Treenit starttasi omilla lämpillä jossa nähtiin mm. poikien lentopallo taitoja. Osa tytöistä lämppäsi ilmeisesti catwalkilla, lämpeekö siinä paikat? Näin poikana vaikea sanoa. Kuitenkin 20min lämpän jälkeen kaikki näyttivät olevan lämpimiä ja valmiina tosi toimiin!

Treenattiin eka tunti ilman mattoa parketilla. Se loi hieman jännitystä joillekkin tytöistä, mutta ei hätää! Kaikki mitä ilmaan heitettiin otettiin myös varmasti kiinni. Niin kun sanonta sanoo, throw a girl catch a girl!!

Tunti treenejä jäljella ja ollaan saatu matto jalkojen alle. Hiki virtaa ja stuntit, akrot, heitot, pyrtis yms. napsuu sen tuloksena! En tiedä uskallanko ylistää ketään täällä erikseen, mutta sanonpahan kuitenkin! Säteelle erikoismainita hienosta heitosta! Lillin akro vetää isommankin kaverin ihon kananlihalle! Poikien akrosta puhumattakaan. Listaa voisi jatkaa jokaisen joukkuetoverin kohdalta loputtomiin, mutta kaikki varmasti itse tietää sen, että jokainen meistä on korvaamaton!

Huippu treenit taas takana ja monta viellä edessä! Hit me with another one!!


-Sami aka. Edi-

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Kun komento hiljenee..

Kun valmentajat katoavat, Gorillat uurastavat tulevaa koitosta keskenään. Vaikka muutama urosgorilla olikin kotoluolissa mahakipujen takia, saivat muut gorillat hyviä toistoja stuntteihin. Gorillat lämmittelivät heittelemällä palloa ja naarasgorillat heiluttelivat käsiään ja jalkojaan tanssin tahtiin. 10 oli illan numero!

Nostojen ja hien jälkeen, urosgorillat suuntasivat minne lie päättömästi, mutta naarasgorillat laittautuvat illallista varten. Naaraat olivat saavuttaneet neljän viikon uurastuksen kuntoilussa ja he menivät syömään sen kunniaksi! Nyt alkaa jo bikinit mahtua taas päälle!

Go Girls, but Boys we love you!!















Kuvassa Team Finland Co-ed Super Girls!

-Lilli B-Nico R-

torstai 8. maaliskuuta 2012

Moi kaikki!

Hyvää naistenpäivää! Gorillojen treeneissä naistenpäivä näkyi sydän tarrojen
muodossa. Lilli B oli ihanana naisena hankkinut kaikille gorilla naisille
hienot pinkit sydäntarrat poskeen. <3 Tarrat piristivät synkkää mustaa
dresscodea, ja muutenkin ilmapiiri oli sydämellinen. Eli kiitos Lilli! :)

Kaikki saivat treenien alussa valmentajalta motivaatio laput. Lapuissa luki

henkilökohtainen palaute ohjelmassa kehitettävistä jutuista. Positiivista

palautetta oli myös paljon ja se tsemppasi gorilloita treenien ajan. :)

Usealle gorillalle on tarttunut Florida kuume. Kaikki odottavat kisoja

innolla. Tytöt suunnittelevat jo usein matkalaukun sisältöä, mitkä mekot,
korkkarit ja bikinit ottaa mukaan ja mitä shoppailla Floridasta. Myös
lettinauha ja blingi urheilutoppi ovat suunnitteilla. Eli kisalookki tulee
olemaan mahtava! ;)
Toisille gorilloille on ikävä kyllä tarttunut ihan oikea kuume, joten

treeneistä on puuttunut viime aikoina hieman porukkaa. Olemme silti saaneet
paljon tehtyä, kiitos upeiden varamiehien. Toivottavasti kuume ei enää vaivaisi
ketään, paitsi Florida kuume. ;)

Gorillat ovat saanet MM-musiikin ja olemmekin jo tehneet pätkiä sen rytmiin.

Kiitos Teemu, aka Fleva! Ohjelmaan saa enemmän puhtia, kun on rytmiä ja
sointuja. Puhtisuus näkyykin ja akrot rullaavat, heitot leijailevat, pyrtsit
rakentuvat ja stuntit napsahtavat. Vielä on kuitenkin hyvin aikaa saada koko-

ohjelma huippu kuntoon ja siistiä pikkujuttuja.

TJ 46 !! whiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii
iiiiiii

-Lilli äl ja Minette (naiset niin ihanaiset! <3)



Videopostaus (week 9)

Viikolla 9 sekamaajoukkue on käynyt ahkerasti treenaamassa, moni aamuin-illoin. Tulokset alkavat näkyä, mutta vielä on pitkä ja hikinen tie kisoihin.

Katso video Gorilloiden akron treenaamisesta -->
http://youtu.be/CrQDkremJNU

-Iiro K-

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

47 päivää jäljellä lähtöön

Rakas MM-Blogi.
Eilen meillä oli yhteistreenit Funky Teamin tyttöjen junior-joukkueen Suprisen kanssa kanveesilla. Ensimmäinen tunti menikin akroharjoitteita tekemällä Suppareiden kanssa heitä siinä avustamalla ja itsekin vähän tekemällä. Tunnin jälkeen seuramme toinen sekajoukkue Silverbacks tuli valtaamaan kanveesin ja siirryimme matoille tekemään kisaohjelmaamme, kun Suppareidenkin treenit loppuivat siinä samalla. Treenasimme matolla aluksi kisaohjelman akrokohtaa ja sitten myös stuntteja. Treenien lopussa harjoittelimme myös huutoa, kun Nita ja Jake olivat sitä muuttaneet. Se vaikutti menevän hyvin ja helpommalta kuin edellinen huuto. Eilen piti päättää akrojen kohtalo, että tuleeko harjoitellut akrot ohjelmaan vai ei. Iltaan mennessä ei kuitenkaan vielä tiedetty, että mitä akroja ohjelmaan jäi.


Eli tosiaan 47 päivää lähtöön, alkaa jo pikkuhiljaa jännittää. Se onkin meille kaikille (Pate, Teme ja Tide) ensimmäinen kerta Amerikassa...ja ekat kansainväliset kisat!

Akropojat kuittaa!

Ps: Mä silmiäni usko en, kun akropojat teki sen. Täydellisen paikaltaan kierteen!

Florida kuntoon

On jo neljäs kevät putkeen, kun Gorillat valmistautuvat Floridan MM-kilpailuihin. Heti Tammikuun alusta on alkanut kova treenaaminen huhtikuun koitosta varten niin treeneissä ja sen ulkopuolellakin. Yksi sana on vuosien varrella käynyt tutuksi jokaiselle Gorillalle ja muille Suomen maajoukkuelaisillekin varmaan: Florida kuntoon. Se motivoi nousemaan sohvalta ja lähtemään lenkille, se motivoi tekemään vielä muutaman toiston lihasharjotteita ja se on sana, joka kaikuu kuntotreeneissä kevään aikana. Florida kuntoon pääsyssä saa kaksi kärpästä yhdellä iskulla: 1. Pääsee huippukuntoon kauden huippukisoihin. Jaksaa tehdä ohjelman paremmin ja yksittäiset stuntit ja akrotkin ovat paljon kevyempiä ja palautuu paremmin ja 2. Ei joudu näyttämään huonolta kun ensi kertaa joutuu taas talvihorroksen jälkeen käyttämään uimahousuja ja bikineitä :D:D

Meillä ei Gorillojen kanssa ole kuntoa tänä vuonna ollut oikeastaan treeneissä, joten Florida kuntoon pääseminen on ollut jokaisella vastuulla omalla ajalla...tietenkin treeneissäkin urheillaan kun harrastetaan kilpaurheilua, mutta se ei kuitenkaan riitä vaan omalla ajalla on tehtävä paljon! On salia, juoksua, stunttailua ja akroilua. Hyvin on mahdollista että aina kun menee kisahallille ni siellä on yksi tai toinenkin jengiläinen jotain väsäilemässä :D:D


Me tytöt ollaan innostuttu tekemään sellanen 30 päivän kuntohaaste, jossa joka arkipäivä tehdään 12 minuutin killer-kuntopiiri! 50 sekunttia yhtä liiketta ja 10 sekunttia taukoa ja taas 50 sekunttia jotain liikettä…. Löydettiin se sivulta nimeltään Body Rock ja ainakin omasta puolesta voin sanoa että oon ihan hurahtanut ja se on ollu mahtavaa!!!
Joka päivälle on oma video jossa sellanen motivoiva ja huikee nainen (Lisa kertoo mikä on päivän sana ja teema ja mitä aiotaan tehä. Joka päivä se kuntopiiri on myös erilainen ja liikkeetkin on tosi mielenkiintoisia ja hauskoja ollu! Nyt on neljäs viikko meneillään ja perjantaina vika päivä. Tuntuu että ollaan saavutettu jo tosi paljon. Toisena viikkona jo monilla oli parantunu sellasessa kuntotestissä tulokset tosi paljon! Jihuu, Florida (kunto) …Here We Come!!

-Mija-