sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Viikkoryhmä 3 (28.3-3.4.2016)


Enää on jäljellä vain kolme viikkoa kisoihin ja vain kaksi viikkoa kunnes lähdemme Floridaan. Tälläkin viikolla joukkue on treenannut todella ahkerasti ja sen tulos on alkanut näkymään suorituksissamme. Välillä treenaminen on ollut todella rankkaa, mutta silti palkitsevaa ja koko ajan opimme uutta. 

Jukka, Satu, Venla ja Kakis huudossa

Rankan leirin aikana osa urheijoista hyppii seinille ;)

Tällä viikolla blogi-ryhmämme valitsi treeniviikolle Florida teeman joka toteutettiin siten, että joukkue pukeutui lauantain leiripäivän treeneihin Florida-teemaisesti. Leiripäivä alkoi kokouksella jossa käytiin läpi aikatauluja tulevalle kisamatkalle. Blogi-ryhmämme tarjoili palaverissa yllätyksenä joukkueelle  hedelmiä ja juotavaa. Treeneissä nähtiin monta hienoa variaatiota Florida-teemaisesta pukeutumisesta ja monella tulivat aurinkolasitkin tarpeen kun sädekaihtimet avattiin ja päästettiin aurinko sisäälle saliin. Saimme vähän esimakua Floridan auringosta. 

Floridateema
 
Auringonpaisteessa oli kiva treenata
Treenit menivät todella hyvin ja joukkue kannusti toisiaan ahkerasti. Lauantain leiripäivää piristi myös smoothiet jotka joukkueelle sponsoroi Froosh. 
 
Eeva ja Olavi välipalalla
Joukkue työsti ohjelmaa iltaan saakka ja vaikka väsymys oli ajoittain kova, niin saatiin aikaan todella hyviä suorituksia. Onnistuneen leiripäivän jälkeen joukkue pääsi kotiin lataamaan akkujaan sunnuntain esiintymistä FT:n Spring Showcase:ssa. Sunnuntaina joukkue esiintyi Kallion urheilutalolla ja täten myös saatiin kokemusta tehdä ohjelmaa eri ympäristössä ja isolle yleisölle. Esiintyminen meni hyvin ja joukkue odottaa innolla seuraavaa treeniviikkoa.

T: Acce, Nata, Joris, Milla, Haukkis, Ville, Säde ja Minttu



1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Tosi kivoja nämä päivitykset. Tsemppiä kisoihin.