perjantai 25. maaliskuuta 2016

Viikkoryhmä 4. (21.-27.3.)

Kenny viikonlopun jälkeen alkoi kuukauden lähtölaskenta Floridan MM-kisoja varten. Jokaiselle jäljellä olevalle viikolle jaettiin oma teema ja ryhmä, joka huolehtii tsemppaamisesta ja blogitekstin kirjoittamisesta. Ensimmäinen viikko alkoi aurinkoteemalla. Tiistaina laitoimme päälle päheet blehat, ja alkulämmittelyssä palvoimme (piilossa olevaa) aurinkoa Sinin tahtiin. Ihana Sirpa toi myös Ihana -jogurttia treeneihin. Torstaina meillä oli ensimmäinen esiintyminen yleisön edessä. Lämmittelimme ennen esiintymistä ja Niklas jakoi aurinkoiset D-vitamiinit kaikille joukkueen jäsenille. Ennen esiintymistä lämmittelimme jutut tutussa järjestyksessä, ja joukkue alkoi valmistautua tulevaa suoritusta varten. Katsomoon oli kerääntynyt useita kymmeniä cheer-faneja, jotka tsemppasivat joukkueen tähän mennessä parhaaseen suoritukseen.


Sun is shinning and so are you



Ihanaa jogurttia Sirpalta

Sinin lämppää


Lämppä viikkoryhmissä

Louisville teematreenit
ensiesiintyminen

Ensiesiintyminen

Treenaaminen viikon alusta tuntui raskaalta, sillä olihan meillä ollut jo kuuden päivän treeniputki, joihin lasketaan myös viikonlopun leiri. Yhteensä tähän kuuteen päivään tuli treenitunteja noin 21,5h treeniä ilman lepopäivää, mutta tästä huolimatta joukkueen jäsenet tsemppasivat toisiaan taistelemaan väsymyksen ja vammojen läpi. Torstaina yhden lepopäivän jälkeen viikonlopun ahkeruus alkoi jo näkyä, ja itsevarmuus ohjelmassa oli noussut korkeammalle tasolle.

Tämä viikonloppu on vapaa joukkueen harjoituksista, ja Gorillat saavat ansaittua aikaa lepoon ja palautumiseen. Monet käyvät vapaaehtoisissa stuntti- ja akrobatiaharjoituksessa viikonloppuna, jossa omia taitoja pääsee hiomaan paremmaksi. Aurinkoinen Florida häämöttää, mutta vielä on monet harjoitukset jäljellä. Full out-kierrosten välissä matolla puuskuttaen ja lihasten huutaessa happea mielessä on tärkein tavoite: esiintyminen MM-kisoissa kuukauden päästä.


Terveisin
Niklas, Nikke, Nico, Fisu, Marica, Anton, Sini ja Hevi

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Kennyn leiri

Kenny saapui Suomeen sopivasti torstain treeneihin, jolloin pääsimme heti näyttämään hänelle missä vaiheessa ohjelma on. Olimme palautuneet edellisviikon Gorillaz Campista ja tehneet ohjelmaa jo maanantaina ja tiistaina, joten sitä oli mukava esittää. Saimme ohjelmasta paljon palautetta ja jo torstaina siihen tehtiin useita parannuksia ja muutoksia. Leiri jatkui perjantaina (joka normaalisti on stunttipäivä) jolloin sekä yksittäisiin kohtiin, että kokonaisiin kierroksiin saatiin paljon toistoja. 



Normaalisti kaksi peräkkäistä rankkaa treenipäivää tuntuu jo lihaksissa, mutta lauantaina vasta oli aika aloittaa todellinen leiritreenaus, kun luvassa oli kolmet harjoitukset yhden päivän aikana. Aamutreenit sujuivat enimmäkseen ohjelman siistimisen (paikat, liikkumiset ja ajoitukset) parissa, mutta tositoimiinkin päästiin jo aamun aikana. 



Keskimmäisissä harjoituksissa ohjelmaa tehtiin kokonaisena, ja useita kertoja, ja väsymys alkoi tuntua. Kenny painotti, että haluaa joukkueen tietävän miltä ohjelman tekeminen tuntuu väsyneenä joten tavoitteeseen oltiin päästy. Illan treeneihin valmistauduttiin tauon aikana syömällä hyvin ja lepäämällä. Lauantain aikana treenattiin yhteensä 8h joten illan viimeiset toistot oli pakko suorittaa erittäin keskittyneesti ja hyvällä tekniikalla, voimaa sai joukkuekavereiden kannustuksesta. Iltaan kuului myös palauttava harjoitus. 



Sunnunaina ohjelmassa oli kahdet harjoitukset ja yksi kokoontuminen luentotilassa. 
Aamulla joukkueelle annettiin taas aikaa herättää elimistö harjoittelutilaan ja sen jälkeen alkoi lajitreeni. Palaverin aikana hoidettiin muutamia matkaan liittyviä paperiasioita ja tärkeimpänä asiana keskusteltiin kisaohjelmasta - kaikilla tasoilla. Keskusteluissa palattiin pikaisesti viime vuoteen ja joukkueessa heräsi upea taistelutahto ja tunne yhteisestä vastuusta tehdä MM-ohjelmasta kaikkien aikojen paras. Ohjelmassa on tänä vuonna enemmän taitoja määrällisesti ja osa taidoista on teknisesti vaikeampia kuin viime vuonna. Ehkä johtuen kokouksessa käydyistä keskusteluista, sunnuntai-illan treenit osoittautuivat yleisellä tasolla koko leirin parhaiksi. Vaikka fyysinen ja henkinen väsymys painoi, oli joukkue päättänyt harjoitella "taistelu"-moodilla ja se näkyi tekemisessä.


 Sunnuntain jälkeen leiri jatkui vielä maanantaina jolloin joukkue jaettiin neljän jäljellä olevan viikon mukaan neljään ryhmään. Ryhmät kirjoittavat tänne blogiin oman viikon kuulumisista.

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Ensimmäinen avoin esiintymisemme MM-ohjelmalla

Ensiesiintymisemme  MM-ohjelmalla on torstaina 24.3.2016 klo 20:15 Skillz Gymillä Salmisaaressa (4krs.). Tervetuloa katsomaan ja kannustamaan.

Tarkemmat tiedot facebookin tapahtumassa, täällä! 


 
Huuda mukana - Let´s Go Suomi, Blue and White

 

perjantai 18. maaliskuuta 2016

The Camp with Gorillaz #6

Gorillat järjestivät varainkeruuna jo perinteeksi muodostuneen kevään Gorilla-leirin kaikille avoimena akro- ja stunttileirinä 12.-13.3.2016. Paikalla saapui 115 leiriläistä ja ohjaajina toimivat joukkueen urheilijat sekä Cheer Skillzin Tomik ja Gorilloiden oma jenkkivalkku Andrew. Leirin järjestelyt oli aloitettu hyvässä vaiheessa alkukeväästä ja suunnittelupalaverien ja edellisvuosien palautteiden perusteella rakennettiin kaikkien aikojen parasta leiriä.

Tämä vuonna saimme iloksemme leirin tukijoiksi hyvän joukon sponsoreita jotka auttoivat monien leirin asioiden toteuttamisessa. Kiitos kaikille leirin yhteistyökumppaneille: Bling Bows Finland, Wigren, Sportiro, Skillz Gym, Cheer Skillz ja Go wristbands UK!

Leirillä on varainkeruun lisäksi paljon muita tärkeitä hyötyjä. Leirille osallistuvat lapset ja nuoret ovat erittäin motivoituneita treenaajia ja heidän ohjaaminen tuo iloa myös meille. On hienoa pystyä jakamaan omaa osaamista muille lajin harrastajille Suomessa. Leirin suunnittelu ja leirillä vietetty aika myös yhdistää meitä joukkueena. Uutta leiriä siis suunnittelemaan joko tälle tai ensi vuodelle.

Leirin ryhmäkuva - Kaarlo Kajalainen

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Valmistautuminen kevään 2016 MM-kilpailuihin

Gorillat valmistautuvat 2016 ICU MM-kilpailuihin Suomen sekamaajoukkueena. Suomen cheerleadingliitto lähettää kilpailuihin lisäksi liittojohtoiset naisten maajoukkueen sekä tanssimaajoukkueen. Kilpailut järjestetään Floridassa, Orlandossa huhtikuun 21.-22.päivä.




Meidän kausi alkoi 4.1.2016 uudistuneen joukkueen voimin. Joukkueen karsinnat tehtiin jo joulukuussa SM-finaalin jälkeen ja mukaan saatiin uusia taitavia urheilijoita. Nyt kasassa on joukkue jossa on:
- 13 naisurheilijaa (joista yksi uusi)
- 22 miesurheilijaa (joista uusia jäseniä joukkueessa on kolme sekä yksi joukkueeseen palaaja)
- 6 hengen valmennustiimi (siihen kuuluvat viime kaudelta tutut naamat joiden roolit ja vastuut on uudistettu)

Täysipainoisesti valmennuksesta vastaavat Sirpa Kaukonen, Mija Schrey ja Janne Westerback sekä Andrew. Apuna valmennuksessa on Jarkko ja Nita. Jarkko ja Mija valmentavat lisäksi naisten maajoukkuetta. Kaikilla valmentajilla on omat roolinsa valmennuksen kokonaisuudessa ja eri näkemyksiä asioista riittää siis paljon jolloin mikään asia ei jää pohtimatta. Lisäksi joukkueen kilpailuohjelmaa konsultoivat lajin ulkomaiset ja kotimaiset asiantuntijat, joiden kommentteja otetaan mielellään vastaan. Tammikuussa valmentajat osallistuivat Suomen Urheilugaalaan sekä Funky Teamin valmentajien Kick Offiin.

Mija ja Andrew

Tähän kauteen uutena tulivat mukaan Milla Lehtinen Turun Dragons-joukkueesta, Olavi Cavén Golden Spiritin sekajoukkueesta, Miro Mäkinen oman seuran juniorisekajoukkueesta sekä Jukka Lönqvist Fun Shinesta. Iiro Karjalainen palasi joukkueeseen tauon jälkeen ja hänet valittiin pian myös joukkueen toiseksi kapteeniksi. Prosentuaalisesti joukkue on siis säilynyt suhteellisen samana kuin SM-kaudella. Ensimmäistä kertaa MM-kisoihi sekajoukkueen kanssa matkaavat joukkueesta 10 hlöä (Milla, Olavi, Miro, Jukka, Axel, Niklas T., Siiri, Eeva, Jami ja Eerno).

Harjoittelu alkoi taso checkistä jossa urheilijat saivat näyttää sen hetken taitotasonsa ja niiden liikkeiden perusteella rakennettiin MM-ohjelman runko. Harjoituksia joukkueella on yhteisenä kolme kertaa viikossa ja sen lisäksi urheilijat käyvät seuran ohjatuilla akrobatiatunneilla tasoryhmissä sekä kerran viikossa stunttitreeneissä. Maanantaisin joukkueen urheilija, fysioterapiaopiskelija Niklas N. vetää ohjatun palautus-, liikkuvuus- tai kehonhallintaharjoituksen. 

Niklas ja Joris (kuva: Kaarlo Kajalainen)
  Joukkue leireilee päiväleirien muodossa 1-2 kertaa kuukaudessa. Takana on seuran jenkkileiri sekä joukkueen oma päiväleiri. Huomenna alkaa joukkueen muille cheerleadereille varainkeruu tarkoituksessa järjestettävä Camp with Gorillaz johon tulossa mukaan 115 osallistujaa ympäri Suomen. 

Blingbowsfinland palkintolettinauhat leirille


Ensi viikolla alkaa odotettu Spring Tumblingin "Kenny-leiri" jolla on perinteisesti saatu ihmeitä aikaan ohjelmalle ja MM-fiilikselle. Tämän vuoden kilpailuohjelmasta sen verran, että kaikilla osa-alueilla ollaan otettu harppaus edistyneempiin lajitaitoihin ja erityisesti se näkyy pyramideissa ja akrobatiassa sekä ohjelman temmossa. Heitoissa harppaus näkyy niiden lukumäärässä ja monipuolisuudessa. Kilpailuohjelmassa sekajoukkueella ei arvostella erikseen tanssia tai hyppyjä, joka eroaa SM-arvostelusta. 

MM-ohjelmamme voi nähdä Suomessa seuraavina aikoina:
  • TO 24.3. n. klo 20.15 Gymi  Team Finland Co-ed kenraali
  • SU 3.4. n. klo 15 FT SPRING SHOW CASE ESIINTYMINEN Helsingin urheilutalo
  • PE 8.4. n. klo 13 LEHDISTÖTILAISUUS Kisahalli 
  • SU 10.4. n. klo 14 Espoo FCE-kilpailuissa esiintyminen 

Kirjoitellaan lisää leirien jälkeen, seuraa meitä sillä aikaa instassa ja facebookissa!
https://www.instagram.com/ftgorillaz/